Month: March 2021

Koiran tassusairaudet, sekä niiden ennaltaehkäisy ja hoito

Tassuja tulisi tarkastella säännöllisin väliajoin, mieluiten useita kertoja viikossa. Ongelmat voivat alkaa äkisti tai pikkuhiljaa. Tassuongelmien syy olisi aina selvitettävä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Yhden tassun ontuminen tai arastelu voi johtua jostain äkillisestä traumasta, esimerkiksi vierasesineestä, haavasta, repeämästä tai muusta vastaavasta. Yleensä tämä vaiva esiintyy yhdessä tassussa tai anturassa kerrallaan. Jos tassuissa ei näy haavaumia, mutta …

Koiran tassusairaudet, sekä niiden ennaltaehkäisy ja hoito Read More »

Katujen suolaus, sekä kevään petolliset rasitukset koirien ja ulkokissojen tassuille.

Ihana ja kaunis kevättalvi, mutta harmillisen rankka sellainen, varsinkin koirien ja ulkokissojen tassuja ajatellen. Lumi, teräväreunainen jää, katuhiekka ja sora, sekä lumensulatusaineena käytetty tiesuola ovat petollisia lemmikin polkuanturoille. Myös vaihtelevat ilmasto, pakkanen ja välillä loskakelit voivat aiheuttaa lisäharmia. Valveutuneet koirien- sekä kissojen omistajat ovat yleisesti varsin tietoisia siitä, ettei lemmikki välttämättä näytä kiputuntemuksiaan, tai ei …

Katujen suolaus, sekä kevään petolliset rasitukset koirien ja ulkokissojen tassuille. Read More »